Saturday, December 21, 2013

Jäi sitten Hawaijin reissu haaveeksi.

Korkeimman sanan neuvosto (KSN) on julistanut Johanna "Tuksu" Tukiaisen vuoden 2013 pölvästiksi. Rourken blogin toimitukseen kirjallisen lausunnon laatinut Gautama Buddha kuvailee Tuksua sekopääksi joka nolaa itseään vielä silloinkin kun useimmat muut olisivat jo katumassa tekosiaan jossain piilossa. Raadin ainoan eriävän mielipiteen esitti Profeetta Muhammad jonka mielestä vuoden pölvästi -titteli kuuluu Taukille joka oli käynyt muslimimaassa panemassa nuoria tyttöjä ilman että yksikään vuohi vaihtoi omistajaa. 

Vuoden pölvästi Tuksulla on ollut kerrassaan kiireinen viikko. Paljon on ehtinyt tapahtua ja moni läski tummua. Noin viikko sitten Tuksu teki radikaaleja suunnitelmia Kooman ja Homo-Immosen kanssa: voimakolmikko oli päättänyt lähteä Hawaijille aloittamaan elämät uudelleen. Kooma oli jo etsinyt kalustettua kämppää Honolulusta ja Juhalle oli jo katsottu valmiiksi kadunkulma jossa voisi sitten myydä persettä. Koko homma oli toteutusta vaille valmis. 

Tuksu ja Immonen sitten kuitenkin päättivät lähteä juhlistamaan uusia kuvioita Helsingin keskustaan ja Kooma jäi yksin Jollakseen konttailemaan. Jossain vaiheessa iltaa Tuksulle ja Immoselle tuli kränää siitä kenellä on pantavin peppy ja Immonen jätti Tuksun homomiesjahtiin yksikseen. Tuksu löysi kuin löysikin jonkun sponssikokelaan ja lauantai menikin Tuksun osalta pitkälti jossain privaattiriennoissa. Joskus sunnuntain saavuttua Tuksu muisti jättäneensä yhden koiran ja porsaan Homo-Immosen hoteisiin ja lähti hakemaan elikkojaan takaisin. Immonen ei kuitenkaan ollut tavoitettavissa ja Tuksun stoorin mukaan joku rappukäytävän naapureista kutsui seksitanssijan kotiinsa monien tuntien keskustelusessioihin. Tulipa mukaan vielä eräs paljon maailmaa nähnyt pianistikin! 

Sitten Tuksu sai kuin saikin Immosen kiinni vaikka prepaidista oli saldo loppunut jo aikoja sitten. Tuksu hyökkäsi uudelleen Immosen ovelle ja oven avasi itse Harhaanjohtaja Joni Virtanen. Ennenkuin Tuksu sai kissaa sanottua Joni Virtanen hyökkäsi Tuksun kimppuun ja takoi tätä ainakin kaksikymmentä kertaa nyrkillä naamaan, tai siis jotenkin noin meni Tuksun stoori kun jälkipelejä puitiin SeiskaLivessä joskus maanantaiaamuna. Se päivä menikin Tuksun kohdalta aika pitkälle netissä riehumiseen ja nestetasapainon palauttamiseen. On aika ilmeistä että Tuksun ei tullut mieleenkään tsekata miten Koomalla mahdollisesti menee...

Kooma oli liittynyt taivaalliseen tanssiryhmään joskus lauantain ja maanantain välillä.

Tuksu sai sitten tiedon Kooman menehtymisestä tiistaiaamuna yhdentoista ja kahdentoista välillä ja välitti uutisen siltä seisomalta Seiska-lehdelle joka julkaisi asian nettisivuillaan puolenpäivän aikaan. Myöhemmin samana päivänä Tuksu antoi vielä haastattelun Seiskan kameroille, mutta ilmeisesti perheeltä tuli noottia asian tiimoilta ja Tuksu väitti jälkikäteen että Seiska oli salakuvannut häntä. Tuksu antoi seuraavana päivänä Seiskalle vielä toisenkin haastattelun, joka sekin oli varmaan salakuvattu. 

Seiskan lisäksi Tuksu rahasti Kooman kuolemalla useilta muiltakin medioilta. Tiistaina Tuksu tosin julisti median tappaneen Kooman mutta myöhemmin tarkensi näätänaisten kollektiivisen yhteisponnistuksen olleen Kooman tapon takana. Tässä ei voi kuin aprikoida seuraavia kysymyksiä:

Kuka näädistä meni Meilahteen ja kinusi Kooman karkaamaan suoraan sairaalahoidosta baariin ryyppäämään? 
Kuka näädistä pakotti Kooman "keikkailemaan" kerta toisensa jälkeen vaikka Kooma ei halunnutkaan elää sellaista elämää?
Kuka näädistä hääti Kooman kämppiksen Aneten huitsinnevadaan Jollaksen asunnosta jättäen 30-vuotiaan ypöyksin mittailemaan sokeriarvojaan? 
Kuka näädistä riekkui mielummin homobaarissa ja tappeli Helsinkiläisen kerrostalon rappukäytävässä vaikka tunsikin että Kooman ei olisi hyvä olla yksin?
Kuka näädistä myi Koomaa setämiehille?

Jos joku näädistä tuntee nyt piston sisimmässään niin voitte ilmoittautua joko Korkeimman sanan neuvostolle tai suoraan Rourkelle ja laitetaan sitten kuuden vuoden vankilatuomiot vireille ASP.

Tuksu käytti Koomaa hyväkseen vuosia mitä ihmeellisimpiin tarkoituksiinsa, ja nyt Kooman kuoleman jälkeen Tuksu jatkaa edelleen hyväksikäyttöään laittamalla omia mielipiteitään Julian kontolle. Ei sillä ettäkö Kooma olisi eläessäänkään laittanut Tuksulle kampoihin, mutta nyt Tuksun on entistäkin helpompi esittää Kooman nimissä väitteitä joilla on enemmän tai vähemmän tarkoitus kiillottaa Tuksun omaa sädekehää, tyyliin "jokainen sana allaolevassa tekstissä on tullut Julian suusta" ja plää plää plää minäminäminä. 

Vielä asiaa Udista ja siitä mistä kaikki mahdollisesti alkoi. 

Alkuvuodesta 2010 Tuksu laittoi Youtubeen videoita Miamin reissultaan MsStars2000-nimimerkillä. Kyseiset videot oli kuvattu yhden illan aikana Tuksun ex-panon Udi Balvan vuokraamassa kerrostaloasunnossa joskus vuonna 2005. Videoilla esiintyi Tuksun ja Kooman lisäksi muutamia setämiehiä jotka lipittivät alkoholijuomia ja naureskelivat. Klippien pääanti kuitenkin koostui Tuksun ja Udin tanssimisesta Bryan Adamsin tahtiin ja imuttelusta sekä pysty- että vaakatasossa. 

Yhdellä kyseisistä videoista oli momentti joka on jäänyt Rourken mieleen varsin elävästi: videolta näkyi miten Udi tarjoilee molemmille siskoksille jotkut pillerit jotka he sitten huuhtovat kurkuistaan alas shamppanjan voimalla. Tuksu heitti pillerinsä hetulaan alta sekunnin ja nauroi päälle, mutta Kooma puolestaan oli enemmän epäilevällä kannalla. Kooman katseessa oli sellaista pelonsekaista epätietoisuutta, mutta Udi tyrkytti pilleriä juutalaisen bisnesmiehen ammattitaidolla ja Tuksu säesti taustalla. Lopulta Kooma avasi suunsa ja nielaisi Udin tropit, tosin selkeän vastahakoisesti. 22-vuotias Kooma vaikutti videolla sinänsä viattomalta ja ilmeisen kokemattomalta mitä sekakäyttöön tulee.

Kun kysyin Tuksulta sähköpostilla että mitäs aspiriineja siellä vedeltiin Udin kanssa niin Tuksu kielsi koko episodin koskaan tapahtuneen ja "MsStars2000" poisti heti samantien kyseisen videon Youtubesta. Aikamoinen sattuma. 

Harmi että kyseinen video on nyt siellä missä Juliakin, mutta näätä ei unohda. On aika ilmeistä että Dollukat jorasivat alkuvuosinaan lähinnä viinan voimalla, mutta sitten Miamissa tulivat mukaan myös kovemmat aineet. Kaiken ymmärryksen mukaan tämä Udi vaikuttaisi olleen aika totaalinen kusipää, ja on sitä varmaan vieläkin. Tuksu ja Kooma tuskin olivat ensimmäiset tai viimeiset halvat ja nuoret hupakot jotka Udin kämpässä sekoilevat, mutta niinhän se on ollut aina että rahalla saa ja hemaisevalla pääsee. 
Puolipää-Udin ilmakitara Feat. Julian peppu. Tuksu kuvaa.
Jälkikirjoitus: Rourken työstäessä tätä blogia Tuksu oli riehunut jossain yksityisasunnossa, oksennellut ympäriinsä ja saanut jonkinlaisen kohtauksen jota selvittämään tarvittiin ainakin poliisit, ambulanssimiehet ja Korkeimman sanan neuvoston edustajia. Tällä hetkellä Tuksu on lepositeissä sairaalassa, ihan suoraan Taika-Gorillan tyyliin. 

No comments:

Post a Comment